Nyt tietysti sanot, ettei se ole noin helppoa, mutta miksi sen pitäisi olla sen vaikeampaa?
40-50 luvulla lääkärikunta suositteli tupakointia ja tämä näkyi mainonnassa ainakin maailmalla. Tupakkateollisuuden mannekiineina toimivat lääkärit, näyttelijät, sotilaat ja tupakkaa markkinoitiin jopa lapsilla ja myös joulupukilla.
![]() |
| Tupakkamainos 50-luvulta. |
Lopulta tupakoinnin markkinointi ja mainonta kiellettiin (ainakin osittain), sillä edelleen tv-ohjelmat, elokuvat toimivat mainoksina ja sitä kautta näyttelijät jatkoivat mannekiinin rooliaan. Humbrey Bogart, Audrey Hepburn, Stallone, Bruce Willis jne.
Nyt viimeiset vuosikymmenet lääketeollisuus, lääkärit ja hallitus ovat tehneet työtä iskostamalla mieliimme kuinka vaikeaa tupakoinnin lopettaminen on. Kuinka koemme kauheita vieroitusoireita, emme kykene rentoutumaan tai keskittymään ja siksi meidän tulisikin turvautua nikotiinikorvikkeisiin! Ajattele, he suosittelevat ratkaisuksi samaa ainetta josta riippuvuutemme on saanut alkunsa ja jonka takia olemme edelleen riippuvaisia. Erona aikaisempaan on se, että nyt nikotiini on tarkoitus toimittaa elimistöömme muuten kuin polttamalla tupakkaa. Meille tarjotaan erilaisia "nikotiinikorvikkeita". Tarjolla on laastareita, erilaisia ja eri makuisia purukumeja, inhalaattoreita, kielen alle laitettavia tabletteja ja suusumutteita. Tuotteiden markkinointi keskittyy kertomaan, kuinka vaikeaa on lopettaa.
Kuvitelkaapa tilanne, kun heroiinia polttava hakee lääkäriltä apua heroiiniriippuvuuteen ja lääkäri ohjeistaa "Älä polta sitä. Pistä sitä suoraan suoneen ja se auttaa sinua pääsemään siitä eroon."
Olisiko sinun mielestäsi tämä lääkäri ansainnut palkkansa?
Täsmälleen tätä lääketeollisuus, lääkärit ja hallituksemme tekee. "Mitäpä jos lopettaisit tai edes vähentäisit."
Lopeta itsesi huijaaminen!
Todellisuudessa sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Jätät vain seuraavan sytyttämättä.
Jos asia ei mielestäsi ole näin yksinkertainen, niin tutustu alla mainittuun lupaukseen.
Lopuksi pari mainoskuvaa




