Kirjoittelu hyytyi keväällä. Oli annettava aikaa muille velvoitteille ja läheisille, mutta nyt vihdoin sain taas jotain aikaiseksi. Tämä kirjoitus julkaistiin Facebookissa jo 24.10.2014.
Tarinan taustaa: Kolmisen vuotta sitten julkaisin Facebook sivuilla laskelman siitä, paljonko tupakoijat maksavat veroa vuosittain. Päivitin laskelman ja tässä tulos.
Tarinan taustaa: Kolmisen vuotta sitten julkaisin Facebook sivuilla laskelman siitä, paljonko tupakoijat maksavat veroa vuosittain. Päivitin laskelman ja tässä tulos.
Kolme vuotta sitten tekemässäni laskelmassa tupakoijat maksoivat veroja vapaaehtoisesti 800 euroa vuodessa tupakoimattomia enemmän (laskettu 20 savuketta/askin päivässä polttava, 4,50€/aski). Nyt vuonna 2014 tuo summa on kasvanut jo yli 1200 euroon (5,50€/aski) ja kyse on siis pelkästä tupakkaverosta, tähän laskuun ei ole huomioitu arvonlisäveroa.
Valtio on se joka "tienaa" (tai luulee tienaavansa), mutta samalla valtio kuitenkin maksaa vielä suuremmalla summalla tupakoinnin aiheuttamien sairauksien hoitoja. Ollaksemme tarkempia, todellinen maksaja ei ole valtio vaan veronmmaksajat (sekä tupakoivat, että tupakoimattomat) jotka maksavat nämä tupakoinnista aiheutuvien sairauksien kustannukset. Tupakkavero tuottaa alle 800 miljoonaa euroa vuodessa.
Tupakkasairauksien kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat arviolta noin 2 miljardia euroa vuodessa. Vuodessa tupakkasairauksien hoitoon käytetään noin kahden keskussairaalan työpanos (Päihdeklinikka).
Onko tässä mitään järkeä? Olisiko aika panostaa oikeisiin toimiin tupakoinnin rajoittamiseksi, eikä ainoastaan luoda rajoituksia, kieltoja ja korotella tupakkaveroa? Vaikka tupakkavero olisi 100%, se ei koskaan kumoa/kata tupakoinnin aiheuttamia menoja.
Mitä sinä ajattelet?
Mitäpä jos todella lopettaisit? Yksinkertainen lupaus: Lopeta tai rahat takaisin!
